Musiikkileikkikoulu
Musiikkileikkikoulun yleistavoitteina ovat:
Musiikille myönteisen asenteen herättäminen ja jatkuvan musiikin harrastuksen synnyttäminen
Suomalaisen kansanperinteen elvyttäminen ja säilyttäminen
Musiikin tiedollisten ja taidollisten valmiuksien luominen ja kehittäminen
Yksilön kokonaispersoonallisuuden tasapainoinen kehittäminen ja sosiaalisen kasvun edistäminen
Luovan toiminnan säilyttäminen ja kehittäminen
Musiikillisen ja musikaalisen ilmaisutaidon kehittäminen sekä ohjaaminen tietoiseen musisointiin
Valmiuksien kehittäminen musiikkikoulussa tapahtuvia opintoja varten
Musiikkileikkikoulu on tavoitteellista musiikkikasvatusta, jonka opinto-ohjelmasta käy ilmi musiikkileikkikoulua varten eri ikäkausille laaditusta opetussuunnitelmasta.
OPETUKSEN RAKENNE JA KESTO
Musiikkileikkikoulussa opiskelevat alle kouluikäiset lapset. Huolimatta siitä, minkä ikäisenä lapsi aloittaa musiikkileikkikoulun tai onko hän aikaisemmin ollut musiikkileikkikoulussa, hän osallistuu ikäryhmänsä mukaiseen opetukseen.
Musiikkileikkikoulun ryhmissä on keskimäärin 10 lasta.
================================================================
KEVÄÄN MUSKARITUNNIT ALKAVAT MAANANTAINA 9.1.2012 (vko 2)
______________________________________

MUSIIKKILEIKKIKOULUN KEVÄTMUISTIO
Talviloma:
Viikolla 8 (20.-24.2.) muskarilaiset talvilomailevat.
Hienoja hiihtokelejä!
Lauantaina lauletaan!
Tervetuloa 3.3. musiikkiopistolle koko perheen voimin laulamaan ja leikkimään
muskariopettajien johdolla.
Klo 10.00 alle 3-vuotiaat
Klo 11.00 yli 3-vuotiaat
Tilaisuus kestää n. 30 min. Jos perheessä on sekä alle- että yli 3-vuotiaita muskarilaisia, voitte valita sopivamman ajan.
Pääsiäisloma:
Muskarissa vietetään pääsiäislomaa kiirastorstaista 5.4. keskiviikkoon 11.4.
Soitinesittelykonsertti:
26.4. torstaina klo 18.00 pidetään musiikkiopistolla soitinesittely-konsertti. Tilaisuus on suunnattu erityisesti soitinopintoja suunnitteleville 5-7-vuotiaille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Konsertin jälkeen on mahdollisuus tutustua erilaisiin soittimiin ja tavata soitonopettajia.
Kevätjuhlat:
Yli 3-vuotiaiden muskarilaisten kevätjuhlaa vietetään Lauttasaaren kirkon seurakuntasalissa tiistaina 15.5. klo 17.00 ja 18.30. Juhlan ryhmäjaot ilmoitetaan lähempänä.
Perheryhmien kevätjuhlatunnit:
Tiistain klo 16.15 ryhmä: 14.5. maanantaina klo 16.30
Tiistain klo 17.00 ryhmä: 14.5. maanantaina klo 17.15
Keskiviikon klo 16.15 ryhmä: 16.5. keskiviikkona klo 16.30
Torstain aamupäiväryhmät: 18.5. perjantaina klo 10.00
Perjantain aamupäiväryhmät: 18.5. perjantaina klo 11.00
Kevätlukukausi päättyy kevätjuhliin. Jatko-ilmoittautumisia muskariin syksylle 2012
voi tehdä huhti- ja toukokuussa.
Aurinkoista kevättä toivottavat Riikka ja Anna!
Riikka.Helske@lmo.fi
Anna.Hukari@lmo.fi
_____________________________________________________
Lauttasaaren musiikkiopiston musiikkileikkikoulun
aikataulut kevät 2012
MAANANTAISIN LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTOLLA
OPETTAJA RIIKKA HELSKE
ILTARYHMÄT:
5 -vuotiaat
klo 16.15-17.00
5 -vuotiaat
klo 17.00-17.45
3 -vuotiaat
klo 17.45-18.30
4 -vuotiaat
klo 18.30-19.00
============================================
TIISTAISIN LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTOLLA
OPETTAJA RIIKKA HELSKE
ILTARYHMÄT:
1 -vuotiaat
klo 16.15-17.00
2 -vuotiaat
klo 17.00-17.45
6 -vuotiaat (kanteleryhmä)
klo 17.45-18.45
=============================================
KESKIVIIKKOISIN LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTOLLA
OPETTAJA ANNA HUKARI
ILTARYHMÄT:
2 -vuotiaat
klo 16.15-17.00
3 -vuotiaat
klo 17.00-17.45
4 -vuotiaat
klo 17.45-18.30
============================================
TORSTAISIN LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTOLLA
OPETTAJA RIIKKA HELSKE
AAMURYHMÄT:
vauvat
klo 9.15-10.00
1 -vuotiaat
klo 10.00-10.45
2 -vuotiaat
klo 10.45-11.30
============================================
TORSTAISIN LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTOLLA
OPETTAJA ANNA HUKARI
ILTARYHMÄT:
4 -vuotiaat
klo 16.15-17.00
5 -vuotiaat
klo 17.00-17.45
5-6 - vuotiaat (rytmimuskari)
klo
klo 17.45-18.45
============================================
TORSTAISIN JOUSIMUSKARIT OVAT LAUTTASAAREN KIRKOLLA
OPETTAJAT HANNA TYRVÄINEN JA MILA LAINE
jousimuskari I
klo 17.45-18.30
jousimuskari II
klo 18.30-19.15
============================================
PERJANTAISIN LAUTTASAAREN MUSIIKKIOPISTOLLA
OPETTAJA RIIKKA HELSKE
AAMURYHMÄT:
1 -vuotiaat
klo 9.15-10.00
sisarusryhmä I
klo 10.00-10.45
sisarusryhmä II
klo 10.45-11.30
3 -vuotiaat
klo 11.30-12.15
riikka.helske(at)lmo.fi
050-3652201
anna.hukari(at)gmail.com
050-5937387
_______________________________________________________
|