Muskarin usein kysytyt kysymykset



Milloin ilmoittaudutaaan?

Varsinainen ilmoittautuminen muskariin on keväällä ja alkusyksystä, vapaita paikkoja voi
tiedustella opettajilta ja kansliasta myös kesken vuoden.


Mitä tarvitaan mukaan?

Tunneilla olisi hyvä olla jarrusukat tai tossut ja mukava, liikkumiseen sopiva vaatetus. Pienelle vauvalle voi ottaa mukaan oman makuualustan, esim. pienen peiton.


Voiko vauva tai taapero osallistua muskariin myös muiden kuin varsinaisen huoltajansa kanssa?

Alle kolmevuotias voi osallistua muskariin äidin, isän, isovanhemman tai hoitajan, kenen tahansa aikuisen kanssa.


Pitääkö poissaolot ilmoittaa?

Yksittäistä poissaoloa ei tarvitse ilmoittaa, pidemmät poissaolot tai lopettaminen on hyvä ilmoittaa opettajalle tai kansliaan.


Korvataanko poissaolot?

Musiikkiopisto ei sitoudu korvaamaan oppilaan poissaoloja. Omalta opettajalta voi kuitenkin
tiedustella korvaamismahdollisuutta toisessa ryhmässä, yleensä se on järjestettävissä. Opettajan sairastuessa pyritään järjestämään sijainen. Jos sijaista ei saada, opettaja voi perua yhden tunnin lukukaudessa. Jos peruutuksia tulee enemmän, opettaja korvaa tunnit erikseen sovittuna ajankohtana.


Mitä, jos lapsi ei uskalla jäädä tunnille vielä yksin?

3-5-vuotiaiden ryhmissä aloitetaan kauden alussa pehmeästi niin, että aikuinen voi tarvittaessa olla muutaman ensimmäisen kerran lapsen mukana tunnilla. Jos eroahdistus ei helpota ja lapsi ei kuukausienkaan kuluessa suostu vielä jäämään yksin tunnille, pohditaan yhdessä jatkoa ja
vaihtoehtoja. Aralle lapselle sopii hyvin esim. 3-5-v lapsi ja aikuinen –ryhmä, jossa kaikki lapsetkäyvät yhdessä aikuisen kanssa.


Esiintyvätkö musiikkileikkikoululaiset?

Kaikki yli 3-vuotiaat muskarilaiset saavat esiintyä perheilleen ryhmänsä kanssa muskarin joulu- ja kevätjuhlissa. Esiintyminen ei ole pakollista, osallistua voi myös yleisön joukosta. Alle 3-vuotiaiden ryhmillä ei ole säännöllisiä esiintymisiä.


Järjestetäänkö lapsille konsertteja?

Musiikkileikkikoululaisille järjestetään kerran lukukaudessa lauantai-aamupäivän konsertti, johon koko perhe on tervetullut. Konsertissa lauletaan, soitetaan ja leikitään muskariopettajien johdolla. Musiikkileikkikoululaiset ovat tervetulleita myös kaikkiin Konserttikalenterista löytyviin musiikkiopiston konsertteihin.


Takaisin musiikkileikkikoulun etusivulle