

Pajat & ryhmät
Musiikkiopisto järjestää koululaisille matalan kynnyksen ryhmäopetusta monipuolisilla sisällöillä.
Ilmoittautuminen lukuvuoden 2023–2024 opetukseen alkaa 1.5.2023 klo 12.
Opetus tapahtuu musiikkiopistolla ja Vattuniemen ala-asteella. Osallistumismaksu on 150 € / lukukausi eli puoli vuotta.
Lisätietoa kansliasta ma–to 9.30–17.00
puhelin 044 2355 065
Soitinkaruselli 1-2 luokkalaisille

Soitinkarusellissa kokeillaan useita soittimia lukuvuoden aikana. Mukana ovat ainakin huilu, nokkahuilu, klarinetti, kitara ja piano. Lisäksi tutustutaan muihin soittimiin.
Ryhmäkoko 3-4 oppilasta. Karuselli käynnistyy, jos mukaan saadaan vähintään 12 lasta neljään samanaikaisesti kokoontuvaan ryhmään.
-
tiistaisin klo 14-14.45 / musiikkiopistolla
Opetus järjestetään kerran viikossa, 45 minuuttia kerrallaan ja 15 kertaa lukukaudessa.
Soittopaja 1–2 luokkalaisille

Soittopajassa tutustutaan musiikkiin liikkeen, laulun ja erityisesti soittamisen avulla. Tunneilla ei tähdätä yksittäisen instrumentin hallintaan, vaan harjoitellaan oman laulun säestämistä ja yhteissoittoa esim. erilaisilla rytmisoittimilla, xylofoneilla, djembe-rummuilla, pienkanteleilla, ja ukuleleilla.
Ryhmäkoko 4–8 oppilasta.
-
ke 14.00-14.45 / musiikkiopistolla
-
to 15.30-16.15 / musiikkiopistolla
Musa-kuvispajat

Musa-kuvispaja on poikkitaiteellinen ryhmä, jossa iloitaan ilmaisusta niin musiikin kuin kuvataiteenkin keinoin.
Luovuus päästetään ryhmässä valloilleen laulaen, soittaen, piirtäen, maalaten ja askarrellen; vain mielikuvitus on rajana!
Ryhmäkoko 6 oppilasta.
-
ma 14.30-15.30 / musiikkiopistolla
-
to 13.00-14.00 / musiikkiopistolla
Musa-kuvispajat järjestetään kerran viikossa, 60 minuuttia kerrallaan ja 15 kertaa lukukaudessa.
Kanteleryhmä alakoululaisille

Kanteleryhmissä tutustutaan 5-kielisen kanteleen soittoon. Oppilas voi vuokrata opistolta kanteleen opintojen ajaksi.
Ryhmäkoko 4 oppilasta.
-
ma 15.30-16.00 jatkoryhmä / musiikkiopistolla
-
ti 14.45-15.30 alkava ryhmä / musiikkiopistolla
Nokkahuilu- ja huiluryhmät

Nokkahuilu- ja huiluryhmissä tutustutaan nokkahuilun/huilun soittoon. Oppilas voi vuokrata opistolta huilun opintojen ajaksi. Nokkahuilu kannattaa hankkia itse vasta opettajan antamien ohjeiden perusteella.
Ryhmäkoko 4 oppilasta.
-
ti 15.30-16.15 huilu jatkoryhmä / musiikkiopisto
-
ke 16.00-16.30 nokkahuilu jatkoryhmä / Vattuniemen ala-aste
-
ke 16.30-17.15 nokkahuilu alkava ryhmä / Vattuniemen ala-aste
-
ke 17.15-18.00 huilu alkava ryhmä / Vattuniemen ala-aste
-
ke 18.00-18.45 huilu jatkoryhmä / Vattuniemen ala-aste
Viuluryhmät

Viuluryhmissä tutustutaan viulun ja alttoviulun soittamiseen. Oppilas voi vuokrata opistolta soittimen opintojen ajaksi.
-
to klo 15.45–16.30 alkavat / musiikkiopistolla
-
to klo 16.30-17.00 jatkoryhmä / musiikkiopistolla
Tekno/bändipajat 3-6 luokkalaisille

Pajoissa tehdään musiikkia tietokoneilla ja oheislaitteilla sekä tutustutaan bändisoittimiin. Ryhmässä opetellaan mm. säveltämistä, sovittamista, äänitystä, editointia ja miksausta. Lisäksi tutustutaan erilaisiin muihin ääntä ja teknologiaa yhdistäviin menetelmiin.
Bändisoittimilla (kitara, basso, sähkörummut, lyömäsoittimet, koskettimet) soitetaan helppoja kappaleita 4-5 oppilaan bändissä. Toiminnan painotus päätetään ryhmäkohtaisesti.
-
pe klo 14.30 / musiikkiopistolla
-
pe klo 15.15 / musiikkiopistolla
-
pe klo 16.00-16.45 / musiikkiopistolla
Pianoryhmät koululaisille

Pianoryhmissä tutustutaan pianon soittamiseen. Piano tai sähköpiano olisi tärkeää olla kotiharjoitteluun.
Ryhmäkoko 4 oppilasta.
-
to klo 13.45–14.30, alkava ryhmä / musiikkiopistolla
-
to klo 14.30–15.15, jatkoryhmä / musiikkiopistolla
-
to klo 15.15-16.00, jatkoryhmä / musiikkiopistolla
-
to klo 16.00-16.45, jatkoryhmä / musiikkiopistolla
-
to klo 16.45-17.30, jatkoryhmä / musiikkiopistolla
-
pe 13.45-14.30 alkava ryhmä / musiikkiopistolla
Kitararyhmät
.jpg)
Kitararyhmissä tutustutaan kitaransoittoon. Soitettava ohjelmisto riippuu osallistujien iästä ja osaamistasosta. Aiempaa soittokokemusta ei edellytetä alkavissa ryhmissä. Oppilas voi vuokrata opistolta soittimen opintojen ajaksi.
Ryhmäkoko 4 oppilasta.
-
ma klo 14.30–15.15 alkava ryhmä/ Vattuniemen koululla
-
ma klo 15.15–16.00 jatkoryhmä / Vattuniemen koululla
-
ma klo 16.00–16.45 jatkoryhmä / Vattuniemen koululla
-
ma klo 16.45–17.30 jatkoryhmä / Vattuniemen koululla
-
pe klo 14.30–15.15 alkava ryhmä / musiikkiopistolla
-
pe klo 15.15–16.00 jatkoryhmä / musiikkiopistolla
-
pe klo 16.00–16.45 jatkoryhmä / musiikkiopistolla
-
pe klo 16.45–17.30 jatkoryhmä / musiikkiopistolla
Lasten kuoro

Kuorossa lauletaan ja esitetään monipuolista musiikkia eri tyyleillä. Osallistumismaksu päätetään myöhemmin.
-
ma klo 18.00–19.00 Vattuniemen koululla